Näytetään tekstit, joissa on tunniste padat ja laatikot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste padat ja laatikot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. helmikuuta 2011

Jauheliha-spagettivuoka

(6 annosta)
200 g spagettia
Jauheliha-tomaattikastike:
250 g naudanjauhelihaa
1 sipuli
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
Juustokastike:
2 rkl voita tai margariinia
4 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
3/4 tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
1 dl emmental-mozzarellajuustoraastetta

Keitä pätkitty spagetii. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Kaada sekaan tomaattimurska ja mausta. Haudusta kastiketta noin 5 min.
   Sulata juustokastiketta varten rasva kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää kylmä maito koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila uudelleen levylle ja anna kiehua hiljalleen noin 5 min. Mausta suolalla ja paprikalla. Lisää juustoraaste.
   Voitele vuoka ja kaasa vuorotellen kerroksittain tomaattikastiketta ja spagettia vuokaan niin, että päällimmäiseksi tulee ohut spagettikerros. Kaada juustokastike vuokaan. Kypsennä 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

torstai 24. helmikuuta 2011

Kaalilaatikko

Kaalilaatikon ohjeita on varmasti maailma pullollaan, mutta näin minä sen tein:

1 dl riisiä
3 dl vettä
500 g kaalia suikaleina
2 sipulia hienonnettuna
300 g jauhelihaa
3 dl lihalientä
1 muna
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
loraus ketsuppia

Pane riisi suurehkoon kattilaan kiehuvaan veteen, alenna lämpö ja jätä kannen alle hautumaan. Kaada kaali- ja sipulipalat riisien päälle pehmenemään. Keitä hiljalleen, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin ja ota kattila liedeltä. Lisää joukkoon paistettu jauheliha, lihaliemi, muna, ketsuppi ja mausteet. Sekoita hyvin ja pane seos voideltuun uunivuokaan. Paista 200 asteessa 20-30 min. Tarjoa puolukkahillon kanssa.

Monissa ohjeissa on mukana siirappia, maitoa tai tomaattisosetta, mutta hyvää tuli näinkin. Joissain ohjeissa käsketään pitämään uunissa tunnin verran, mutta koska paistoin jauhelihan etukäteen, ei niin pitkää paistoaikaa tarvita. Jos laatikko on uunissa liian pitkään, se kuivuu. Tästä tuli pirun hyvää ja teen takuulla toistekin.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Lohi-pastavuoka

500 g pastaa
3 l vettä
3 kalaliemikuutiota
700 g lohifileetä
1 rasia kirsikkatomaatteja
Munamaito:
5 dl maitoa
1 pullo juoksevaa cheddar-juustoa
1 muna
2 tl sitruunapippuria
1 tl suolaa
pinnalle juustoraastetta

Kiehauta vesi ja lisää liemikuutiot. Keitä pasta puolikypsäksi. Paloittele kala. Kuumenna maito ja sekoita siihen juusto. Anna seoksen hieman jäähtyä ja sekoita joukkoon muna ja mausteet. Halkaise tomaatit. Sekoita pastaan kala ja tomaatit. Kaada voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle munamaito ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 175 asteessa noin tunti.

Kuorrutettu lohiperunavuoka

(4 annosta)
1 ps (500 g) perunasipulisekoitusta, pakaste
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 pkt (4 x 100 g) lohta annospaloina, pakaste
1 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
Päälle:
1 rs (200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
1 muna
½ dl hienonnettua tuoretta tilliä
1-2 rkl maitoa

Voitele laakea uunivuoka margariinillä ja levitä siihen perunasipulisekoitusta ohueksi kerrokseksi. Ripottele päälle suola ja pippuri. Valuta perunoille hieman juoksevaa margariinia. Lado päälle lohipalat pienin välein. Mausta lohipalat sitruunamehulla ja suolalla. Kypsennä uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 min.
   Sekoita juuston joukkoon sitruunamehu, muna ja tilli ja ohenna seosta maidolla. Ota vuoka uunista ja nosta lämpötila 225 asteeseen. Levitä juustokuorrutus kalapaloille ja jatka kypsentämistä vielä noin 20 min. uunin keskitasolla, kunnes kuorrutus on saanut väriä ja kala on kypsää.

Helppo kinkkukiusaus

(1 iso uunivuoka)
1 kg perunasipulisekoitusta, pakaste
400 g palvikinkkurouhetta
mustapippuria
suolaa
4 dl ruokakermaa
1 pkt ruohosipulituorejuustoa
pinnalle juustoraastetta

Laita voideltuun uunivuokaan kerroksittain perunasipuliseosta, kinkkua ja mausteita. Sekoita kerma ja tuorejuusto keskenään ja kaada vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteessa noin tunti.

Ihan hyvää ja helppo perusohje. Mausteita saa laittaa reilusti.

Äidin maksalaatikko

(2 uunivuokaa)
2 dl puuroutuvaa riisiä
0,75 l vettä
2 tl suolaa
2 dl kuohukermaa
3 dl maitoa
1 sipuli
2 munaa
350 g jauhettua maksaa
0,75 dl rusinoita
0,5 dl siirappia
0,25 tl valkopippuria
0,25 tl inkivääriä

Kaada kattilaan vesi ja suola. Kun vesi kiehuu, lisää riisi. Keitä kypsiksi ja anna jäähtyä. Lisää kylmä kerma ja maito, hienonnettu sipuli, munat ja maksa. Lisää rusinat ja mausteet. Kypsennä voidellussa uunivuoassa 200 asteessa noin tunti.

Olen saanut tämän ohjeen nimensä mukaisesti omalta äidiltäni.

Broileri-pastapaistos

(n. 5 annosta)
300 g kierrepastaa
300 g marinoituja broilerifileesuikaleita
1 pss kasvissekoitusta, esim. aurinkokasvikset
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
½ tl pippurisekoitusta
1 tlk persikkaa
1 prk (3,3 dl) ruokakermaa
1 pss (150 g) juustoraastetta

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Paista broilerisuikaleet. Lisää kasvikset ja mausta. Lisää kuutioidut persikat ja ruokakerma. Keitä 3 min. Levitä pasta ja puolet juustoraasteesta vuokaan. Kaada päälle broileri-kasvisseos. Sekoita. Ripota päälle loppu juustoraaste. Paista 225 asteessa n. 10 min.

Hyvää tuli, vaikka yleensä vierastan hedelmiä tällaisissa ruuissa. Mutta tykkäsin. Ruokaseurana ollut äitini piti tästä myös.

Juustoinen kalavuoka

(3-4 annosta)
400 g pakastekalaa
½ tl sitruunapippuria
½ dl hienonnettua tilliä
1 prk (2,5 dl) Valio maustettua ruokakermaa 3 juustoa

Leikkaa pakastekala neljään osaan. Lado kalapalat voideltuun uunivuokaan. Ripota päälle sitruunapippuri ja tilli. Lisää juustokerma. Paista 200 asteessa n. 45 min.

Hyvää ja tosi helppoa perusruokaa. Sitruunapippuria saa kyllä laittaa ihan reilusti. Sopii hyvin uusien perunoiden kanssa. Ohje alun perin Valion reseptivihkosesta.

Pestoinen broileripastavuoka

(noin 7 annosta)
7 dl pastaa
400 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
2 rkl Valio Oivariinia
½ tl mustapippuria
1 paprika
3/4 dl basilikapestoa
150 g juustoraastetta
3 munaa
6 dl maitoa

Keitä ja valuta pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Paista broilerit Oivariinissa. Mausta pippurilla. Lisää kuutioitu paprika ja pesto. Sekoita broileriseos ja puolet juustoraasteesta pastan joukkoon. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita munat ja maito keskenään. Kaada munamaito vuokaan. Paista aluksi 200 asteessa 15 min. Vähennä lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista n. 40 minuuttia. Lisää paiston loppuvaiheessa pinnalle loput juustoraasteesta.

Ohje Valion reseptivihkosesta.

Kaalipata

1 kg kaalia
400 g naudan paistijauhelihaa
2 sipulia
2 rkl siirappia
1 lihaliemikuutio
1 tl valkopippuria
1 tl mustapippuria
1 paprika suikaleina

Ruskista jauheliha. Silppua kaali sekä sipuli ja lisää ne jauhelihan sekaan. Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes kaalin neste alkaa haihtua. Lisää mausteet ja paprika. Anna hautua kannen alla ainakin tunti. Lisää halutessasi muitakin vihanneksia, esim. porkkanaa.

Alkuperäisessä ohjeessa luki 2 kg kaalia, mutta se tuntui niin isolta määrältä, että mielestäni yksi riittää.

Liha-kasvislaatikko

300 g porsaankylkeä
2 sipulia
1-2 tl suolaa
6-8 perunaa
2-3 porkkanaa
pala lanttua
pala selleriä
Munamaito:
5 dl maitoa
2 munaa
2 rkl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl valkopippuria
½ tl valkosipulijauhetta

Leikkaa liha pieniksi kuutioiksi ja ruskista. Mausta suolalla. Paloittele muut ainekset. Laita lihakuutiot voideltuun uunivuokaan kasvisten kanssa kerroksittain. Kaada päälle munamaito. Paista 190 asteessa noin 1,5 tuntia.

Nakki-perunavuoka

10 nakkia
8-9 keitettyä perunaa
1-2 sipulia
valkosipulisuolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
200 g juustoraastetta
Munamaito:
5 dl maitoa
2 munaa
1 rkl vehnäjauhoja
suolaa

Paloittele nakit ja perunat. Lado ainekset kerroksittain uunivuokaan; perunoita, nakkeja, juustoraastetta, mausteita ja sipulia siten, että alin ja ylin kerros on perunaa. Ripottele päälle juustoraastetta. Sekoita munamaito ja kaada vuokaan. Paista 175 asteessa runsas tunti.